400x420

2017-02-17: Pe-retki: Aikakone – Helsingin Kaupunkimuseo

Aleksanterinkatu 16. Vapaa pääsy. Lähdetään HeTystä klo 13.00 (Katajanokanlaituri 4, K6, 2.krs).

Tulevaisuuden teknologia saapuu museoon

Yhteistyökumppanina Aikakoneen suunnittelussa on ollut ohjelmistoyritys Futurice, joka toi projektiin osaamisensa palvelusuunnittelusta ja uusimmista teknologisista ratkaisuista. Tavoitteena oli luoda elämys, joka loistaa myös kansainvälisessä vertailussa.  Aikakoneessa hyödynnetään muun muassa seinäprojisointeja, ääntä, animointia ja 3D-virtuaaliteknologiaa. Aikamatkaelämyksen voi kokea sekä tilassa että virtuaalitodellisuuslaitteiden avulla. Laitteet ja teknologia kuitenkin pysyttelevät taustalla ja etualalle nousevat ihmisten väliset kohtaamiset, muistot ja yhteys menneeseen.

Uusi kaupunginmuseo tehdään yhdessä kaupunkilaisten kanssa, ja kaupunkilaiset ovat olleet mukana myös Aikakoneen suunnittelussa keväästä 2015 asti erilaisten kyselyjen, keskustelujen ja haastattelujen kautta. Lokakuussa kävijät pääsivät kommentoimaan aikakoneen prototyyppejä ja testaamaan eri aikakausien 3D-laitteita museon järjestämässä Paluu tulevaisuuteen -tapahtumassa. Huhtikuussa 2016 testattiin jo lähes valmista virtuaalitodellisuussisältöä.

TERVETULOA MUKAAN!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s