Kirjoittamiskynnyksen ylittänyt voi saada palkkioksi elämyksiä

process-2898051_1920

Peruskoulun pulpetti joskus 1970-luvun lopulla itähelsinkiläisessä koulussa. Minä siinä silmät pyöreinä, lyijykynä suunpielestä roikkuen. Taisi kynään muutama puremajälkikin eksyä. Katselin ikkunasta ulos ja silmäilin salaa luokkakavereita. Välillä loin epätoivoisen katseen kohti kattoa. Hiljaisuus vallitsi luokassa. Kateellisena katsoin, kuinka joidenkin käsissä kynänkärjet rapisivat paperia vasten, tuottaen nykyisin unohdettua kaunokirjoitusta.

Muistan hyvin ne tunteet, mitä ainekirjoitus sai aikaan. Kun opettaja kertoi aiheen, se johti kahteen suuntaan: joko epätoivoon ja tyhjyyteen tai intoon ja luovuuteen. Joskus aineen aloittaminen tuntui mahdottomalta. Kello raksutti seinällä ja näytti jäljellä olevaa armonaikaa. Kun yli puolet ajasta oli käytetty, oli pakko tehdä paperille jotakin. Teksti oli väkisin vääntämistä ja tuntui häpeälliseltä. Aina ei voi onnistua.

Vastakohtana olivat hetket, jolloin opettajan ilmoittama aihe sai myönteisiä sykähdyksiä ja vienon hymyn aikaan. Yksinkertaiset aiheet, kuten oma perhe tai harrastus, löysivät nopeasti kirjallisen muotonsa. Teksti syntyi kuin lennosta, ja tunnin loppuhetket käytin viime viilauksiin. Voi sitä ylpeyttä, kun pystyin pukemaan ajatukseni sanoiksi! Ihan huippua. Vaikka ei se opettaja aina samaa mieltä ollut.

Suhteemme kirjoittamiseen riippuu elämänvalinnoista. Jotkut valitsevat työn, johon kuuluu olennaisena osana raportteja tai muuta kirjallista viestintää. Monilla kirjoittaminen jää vain osaksi koulumuistoja.

Siitä on jo vuosia aikaa, kun viimeksi sain joltakin tutultani aidon kirjeen. On harmillista, että tämä kulttuuri katoaa. Kirjeissä on oma hohtonsa; toisen käsialassa, korjauksissa, kirjepaperin sormenjäljissä ja kuoren vinoon liimatussa postimerkissä. Ja ennen kaikkea sisällössä.

Onhan nykyajassakin puolensa. Sähköpostit ja tekstarit kulkevat vastaanottajalle nopeasti ja niissä kerrotaan jopa hyvin arkisista, vähäpätöisistä asioista. Mitä ne viestivät meistä? Ainakin ne tarjoavat yksilöllisen ajankuvan.

On kiva joskus vuosien päästä palata vanhoihin muistoihin ja tekemisiin. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät sähköpostien arkistoinnin tärkeyden myös yksityiselämässään. Tekstareita harva taitaa tallentaa – vaikka niilläkin olisi oma tarinansa kerrottavana tulevaisuudessa.

Koen itse kirjoittamisen tunteita avaavana ja ajatuksia selvittävänä toimintamuotona. Muutama vuosi sitten lääkäri suositteli minulle edes suppean päiväkirjan pitämistä. Takana oli rankkoja aikoja, kun moni läheisistäni oli sairastunut vakavasti ja kamppailin itse jaksamisen kanssa. Muutama rivi päivän tekemisiä ja ajatuksia vihkoon tai tietokoneelle, se oli siinä. Jotenkin se toi helpotusta arkeen, kun mietin kokemaani sanojen kautta. Kirjoitin itselleni, en muille. Samaa voin suositella muillekin. Ei sitä kirjailijaksi tarvitse alkaa, vaikka sekään ei ole mahdoton ajatus.

Helsingin Työkanavan julkaisemat blogit tarjoavat yhden mahdollisuuden kirjoittamiseen. Toivottavasti hetyläiset rohkaistuvat jatkossa yhä useammin mukaan bloggareiden joukkoon. Kynnys tekstin aloittamiseen on monesti korkea. Kun sen ylittää, voi äkkiä huomata, ettei tarinasta tahdo tulla loppua. Niin suuren elämyksen kirjoittaminen antaa. Toivottavasti myös lukijoille. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s