Olisinko mieluummin työtön Tanskassa kuin Suomessa?

Työttömyys on normaali ohimenevä vaihe elämässä tämän päivän Suomessa. Silti työttömyys saa aikaan perin eriskummallisen olon. En oikein tiedä, mistä tuo outouden tunne tulee. Tuleeko se siitä, että TE-hallinto ei tapaa työtöntä kasvokkain. Virkailijoihin on vaikea saada yhteyttä muillakaan tavoin. Suhde TE-palveluihin on jotenkin luonnoton. Ajoittain on tunne, että työtön on TE-hallintoa varten, vaikka heidän nimenomaan pitäisi tukea ja auttaa työtöntä. 

Luulen, että perimmäinen syy vallitsevaan työllisyyspolitiikkaan on se, että Suomella ja muilla Pohjoismailla on erilainen ihmiskäsitys. Suomessa ajatellaan, että työttömät ovat lähtökohtaisesti laiskoja ja pyrkivät hyödyntämään järjestelmää loppuun asti. Ajatellaan, että työttömyys on työttömän omaa syytä. Työtöntä syyllistetään. 

Tanskasta on sanottu, että se on kovien työvoimapoliittisten sanktioiden maa. Oma käsitys on, että Suomessa sanktiot ovat tiukemmat. Tanskassa työtön saa yksilöllistä apua ja tukea työllistymiseen, siten myös sanktioiden piiriin joutumisen vaara on pienempi. Suomessa työtöntä ei kohdella yksilönä, mikä saa aikaan sen, että palvelut ovat harvoin tehokkaita. 

Tanskassa järjestelmä tähtää työttömän työllistymiseen mahdollisimman pian. Kai Suomikin haluaa samaa mutta voimassa olevin keinoin se ei onnistu. Suomessa monet työllistymispalvelut ovat käytössä vasta 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.  Niukat TE-hallinnon resurssit ja byrokratia johtavat siihen, että aktiivista työtöntä suorastaan toppuutellaan Suomessa. Nykyiset resurssit eivät millään muotoa riitä työttömyyden hoitoon eivätkä tue riittävästi työllistymistä. Suomen työvoimapolitiikan resursointi poikkeaa täysin muiden Pohjoismaitten resursoinnista. Säädöksiä tulisi höllentää. Myös määräysten osalta Suomi poikkeaa outoon suuntaan muista Pohjoismaista. Ikääntyneitten työttömien palvelut puuttuvat tyystin. 

Tanskan mallissa työtön ilmoittautuu sähköisesti työttömäksi kuten Suomessakin. Jos on vaikeuksia käyttää verkkopalveluja, niin apua saa soittamalla tai käymällä toimistossa. Minä jos kuka olen sähköisen asioinnin puolesta puhuja. Tietyissä tilanteissa kasvokkain asiointia tarvitaan. Työttömyys on juuri sellainen asia.

Tanskan malli on yksilölähtöinen. Työttömät haastatellaan kahden viikon kuluessa työttömyyden alkamisesta. Työ- ja koulutustiedot päivitetään. Puolen vuoden ajan tapaamisia on kerran kuussa ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein. Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Tanskan malli edellyttää työttömältä aktiivista työnhakua. Suomen malli kaiketi myös. Tanskassa töitä pitää hakea joka viikko ja siihen saa apua. Osaamistaan täytyy myös päivittää säännöllisesti. Lisäksi työnhakijalle tehdään suunnitelmat A, B ja C. Suunnitelma A on unelmatyö, mutta myös suunnitelmia B ja C aletaan toteuttaa heti. 

Juuri suunnitelmallisuutta, laaja-alaisuutta ja jämptiyttä olen kaivannut suomalaisessa järjestelmässä. Työtön ei millään voi heti alkuun tietää kaikkia työttömyyteen liittyviä säädöksiä. Saisipa Suomessakin keskustella työvoimahallinnon asiantuntijan kanssa.

Tanskassa työttömille maksetaan melko korkeaa työttömyysturvaa. Se voi olla jopa 90 % palkasta. Työttömyysturvan katto on 2300 euroa. 

Tanska: palkka 2550 euroa, työttömyysturva 90% 2300 euroa.

Suomi: palkka 2550 euroa, työttömyysturva 1500 euroa.

Tanskassa työttömältä edellytetään aktiivisuutta, mikä lienee oikeus ja kohtuus. Kai Suomessakin edellytetään. Merkittävä ero maiden välillä on, että Tanskassa työtön saa tukea työllistymiseen. 

Kyllä, olisin mieluummin työtön Tanskassa kuin Suomessa!

Maija-Liisa Honkola

keltaisia, valkoisia, punaisia tulppaaneja.

Kuva: Maija-Liisa Honkola