Työttömän peili

Oletko sinä työtön tai oletko ollut työttömänä? Mitä ajattelet tilanteessa, jossa peset käsiäsi ja katseesi osuu käsienpesualtaan yläpuolella olevaan peiliin. Pysähdyt hetkeksi katsomaan peilikuvaasi ja sitten sanot ääneen ”Minä olen työtön”. Mitä sinulle tässä tilanteessa tapahtuu? Millaisia ajatuksia ja tuntemuksia sinussa työttömän peilikuva herättää? Ajatukset voivat olla henkilökohtaisia tai yhteiskunnan tuomia tehtäviä tai velvollisuuksia.

Työttömyyden uhka, työttömäksi joutuminen tai pitkään työttömänä oleminen on monelle aikamoinen mörkö tässä työ-ja urakeskeisessä maailmassa. Se on yksilötasolla melkoinen koettelemus ja tunnemyrsky, joka vaikuttaa myös työttömän identiteettiin ja sitä myötä myös ihmisarvoon. Työtön voi kokea häpeää, alemmuuden tunnetta tai ulkopuolisuutta. Ihmisten kanssa keskustellessa työhön liittyvät asiat tulevat usein puheeksi heti kuulumisten vaihdon jälkeen. Työttömänä näistä keskusteluista voi tulla vaivaannuttavia, koska saamme usein kuulla kysymyksiä työpaikan etsinnästä tai suunnitelmista työpaikan saamiseksi.

Keskustelujen sävyyn vaikuttaa myös se, että yhteiskunnassa työttömyyttä käsitellään liian usein niin, että työttömyys on ihmisen oma syy. ”Kyllä töitä tekevälle löytyy” on monelle tuttu hokema. Töitä varmasti löytyy, mutta löytyykö työlle palkanmaksajaa? Keski-iän ylittyessä odotukset vain kasvavat, pitäisi olla hyväpalkkaisen työn myötä saavutettuna hyvä asema työelämässä. Vakaan ja turvatun aseman turvin pitäisi olla hankittuna oma koti, auto, kesämökki. Facebookiin kirjoitat päivitystä kuvien kera, että olet juuri tulossa tai lähdössä etelänmatkalle aurinkoon. Työttömänä tai pienituloisena putoat aika nopeasti tällaisesta ympyrästä ulos.

Kuva: Ville-Veikko

Työttömän peilistä arki näyttää kovin toisenlaiselta. Aamulla katsoessani peilikuvaani kylpyhuoneen peilistä ja sanomalla ääneen ”Minä olen työtön” minulle tuli hetkeksi sellainen olo kuin olisin tunnustanut jonkin sairauden tai rikoksen. Miksi sanalla työtön on niin negatiivinen kaiku ja maine? Työttömiä syyllistetään, haukutaan ja kepitetään työvoimapoliittisilla lausunnoilla, jotka useammin latistavat kuin kannustavat työtöntä tilanteessa missä tunteet ovat muutenkin pinnalla ja talous tiukoilla. 

Työttömän arkeen kuulu myös pelko sanktioista, jos et ole pystynyt täyttämään ehtoja tai löytämään työpaikkaa niin karenssia tulee. Vielä viime vuonna aktiivimalli leikkasi työttömyysturvaa. Karenssi puolestaan katkaisee edelleen työttömyysturvan väliaikaisesti tai kokonaan. Mistä kumpuaa ajatus, että työttömiä täytyy rangaista? Pitäisi paremminkin keskittyä työttömille suunnattuihin palveluihin, kannustamiseen ja tukea työllistymistä. Saa nähdä kuinka nykyisen hallituksen yksilöllisen työnhaun mallissa kiinnitetään käytännössä huomioita työttömille tarjottavan kannustukseen ja palveluihin?

Tuntuu vahvasti siltä työttömiä ei haluta nähdä yksilöinä vaan suurena massana. Jokaisen työttömän otsaan lyödään laiskan leima. Media, osa elinkeinoelämän vaikuttajista ja poliitikoista luovat työttömistä mielikuvaa yhteiskunnan tuella elävänä joukkona. Työttömien tuet ovat vielä niin ruhtinaallisen suuria, että työnteko ei sen vuoksi houkuttele. Mistä tällaisia ajatuksia tulee, voiko se olla tietämättömyyttä? Toisinaan tulee tunne, että halutaan luoda tarkoituksellisesti vastakkainasettelua työssä käyvien ja työttömien välille. Mitä kertoo esim. erään mediayhtiön arvomaailmasta se, että työttömistä kertova dokumentti sai hiljattain nimekseen ”Työttömien eliittijoukko”? Ihanko oikeasti joku ajattelee, että työttömyys on jotenkin elitististä? 

Miksi edelleen työttömän tilannetta pitää selventää, kun pitäisi olla aivan päivänselvää, että työttömät ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin työssä käyvätkin tai eläkeläiset ja opiskelijat. Kukaan meistä ei ole täydellinen, vaikka siihen olisikin hyvä pyrkimys ja tahto. Meissä kaikissa on ahkeria, reippaita, oma-aloitteisia ihmisiä, mutta löytyy varmasti myös toinen ääripää. 

Ihmisarvon loukkaamattomuus on turvattu Suomen perustuslaissa ja on sen taustalla vaikuttava yksi tärkein perusarvo. Ketään ei saa tuomita tai loukata sen vuoksi millaisia me olemme, mitä meillä on tai mitä meiltä puuttuu. Ihmisarvo on ihmisoikeuksien perusta, jonka tarkoitus on taata aivan jokaiselle ihmiselle arvokas elämä. Jokainen ansaitsee henkilökohtaisen kunnioituksen ja arvostuksen sekä ystävällisen ja inhimillisen kohtelun. Katsotaanko nyt yhdessä peiliin ja sanotaan yhdessä ääneen ”Me olemme ihmisiä”.

Ville-Veikko

Kuva: Ville-Veikko