Jouluyö sateenvarjon alla

Istun aattoillan viimeisessä bussissa, joka on tulossa hetken päästä sen päätepysäkille Kallahteen. Bussin pysähdyttyä astun sen lämmöstä koirani kanssa ulos viilenevään iltaan. Kello on nyt muutaman minuutin yli 18, tältä pysäkiltä lähtee seuraava vuoro joulun vuoksi vasta huomenna aamupäivällä klo 11.10. Siihen saakka meidän on oltava taivasalla ja löydettävä jokin suoja yllemme. Bussipysäkillä on tien viimeinen katulamppu, joka on kuin majakka alkavan pimeyden keskellä. Kaivan takintaskustani taskulampun ja napsautan sen päälle. Valonsäde valaisee pimeää tienpätkää, jota pitkin lähdemme päättäväisesti ja rohkeasti kävelemään. 

Tunnen yksittäisten sadepisaroiden osuvan takkiini ja posken päähän. Otan repun sivutaskusta kokoontaitettavan sateenvarjon, onneksi sain hankittua uuden sateenvarjon. Avaan varjon ja saamme siitä suojan yllemme. Nyt pitäisi löytää turvallinen paikka missä voisimme nukkua tulevan yön. Muistelen että tien päässä on rantakioski, joka on avoinna kesäisin ja kioskin edessä on iso katos ja terassi. Kävelemme kohti rantaa taskulampun antaman valon ohjatessa kulkuamme. Pimeyden varjot ja sadepisarat hyppivät taskulampun valokeilassa, ja sateenvarjon alle kuuluu vesipisaroiden ropinaa. Edessämme häämöttää puinen rakennus, tuolla on se kioski. 

Saavumme kioskille ja muistin aivan oikein, että sen edessä on katos ja porras, joka johtaa puiselle verannalle. Tuumaan, että nyt ei tarvitse nukkua kylmää maata vasten, kun alan rakentamaan tulevan yön nukkumispesää. Asetan aukinaisen sateenvarjon verannan avoimelle puolelle niin, että meillä on tuulelta ja sateelta suojattu nurkkaus. Oikealla puolella on seinänä kioskin lautaseinä, levitän lattialle repusta ottamani viltin. Viltti peittää puisen verannan lattian raot ja estää hyvin ilmavirran tulon. Nyt sade ei pääse kastelemaan meitä. Etsin repustani kynttilän, jonka sytytän valaisemaan ja hieman lämmittämään. Taskulampun voin nyt sammuttaa, jotta sen patterit säästyvät. 

Ennen nukkumista syömme iltapalaa, kaivan repustani vesipullon, kupin, rasian, jossa on kuivattua kanaa, coca-cola tölkin, täytetyn kinkkusämpylän, piparkakkupussin ja suklaapatukan. Asettelen eväät viltin päälle, koirani odottaa kieltään lipoen ruokaa ja kun annan luvan, alkaa kuulumaan rouskutus, kun hän poimii kananpaloja kipostaan. Itselleni avaan cokistölkin ja poistan sämpylän ympäriltä suojapakkauksen. Nautimme jouluateriaa kynttilän valaistessa terassia, sade rummuttaa verannan kattoa, kauempana aavalla merellä pimeyden keskeltä kajastaa valoa, väylämerkit siellä vilkuttavat meille ja horisontissa liikkuvan laivan valot tuikkivat kuin tähdet taivaalla. Jouluyö, juhlayö niinpä niin…

Väsymys alkaa painaa päälle, koirani juo vielä vettä ja kaivan taskustani pienen herkkupalan jälkiruuaksi. Itse syön vielä pari piparkakkua, olisipa lämmintä glögiä. Suklaapatukan säästän aamuksi. Ulkona kaikki maistuu niin hyvälle. Korjaan kipot ja purkit takaisin reppuuni ja otan esille paksumman viltin. Siirrän repun tyynyksi, ja levitän vilttiä yllemme. Puhallan kynttilän sammuksiin ja käperryn viltin alle sikiöasentoon. Koirani tulee viereeni viltin alle, lämmitämme toisiamme, nostan vielä viltin pääni ylitse, nyt olemme kokonaan suojassa. Uni on tulossa aivan juuri, nukahdamme. 

Jossain vaiheessa havahdun siihen, kun märkä vesipisara putoaa ohimolleni, unen keskellä ajattelen, että sateenvarjon on täytynyt tuulessa liikahtaa paikaltaan. Vesipisarat tuntuvat siltä kuin märkä rätti osuisi päähäni. Yritä kohottaa kättäni etsimään sateenvarjoa, mutta en tavoita sitä. Vesipisarat ovat muuttuneet lumihiutaleiksi ja niitä tulee tuulen mukana yhä enemmän päälleni. Tulee sittenkin valkea joulu. Tartun tiukemmin vilttiini, sitten kuuluu tömähdys, havahdun ja herään unestani. Olen pudonnut sohvalta lattialle. Sohvan päädyssä oleva ikkuna on jäänyt auki ja sieltä leijailee tuulen mukana lumihiutaleita sisälle. Suljen ikkunan, haen keittiöstä talouspaperirullan ja alan kuivaamaan lumihiutaleita tuuletusikkunan ympäriltä ja sohvan päädystä. Koirani nukkuu sohvan toisessa päädyssä tyynyjen ja vilttien keskellä. Sillä on kaikki hyvin. Jään istumaan ja miettimään näkemääni unta, se oli niin hämmästyttävän todellista, mutta silti vain unta. Onneksi. Sytytän kynttilän, nyt on jouluyö. Ajattelen heitä jotka tuolla jossain nukkuvat taivasalla.

Ville Sakko

Kuvat: Ville Sakko