Turvaa rutiineista

Työelämä rytmittää ihmisen arkea ja juhlaa. Aamulla töihin ja illalla kotiin, vapaapäivät siihen väliin.

Entä kun ei enää tarvitse/saa käydä töissä? Onko elämä yhtä laiskaa lauantaita ja surutonta sunnuntaita? No ei ole.

Moni eläkkeelle jäänyt huokailee miten kivaa olisi päästä taas töihin lepäämään, kun eläkepäivät täyttyvät tuhannesta touhusta ja reissusta. Työttömänä taas pitää keksiä itselleen tekemistä – harva on laatinut etukäteen toimintasuunnitelmia tai haaveita työttömyyspäivien varalle. Vaikka päivärahoilla tekisi keposasti maailmanympärimatkan (huomaatteko sarkasmin) niin se ei ole mahdollista, täytyy olla te-toimiston tavoitettavissa ja panostaa myös työnhakuun.

Itselleni rutiinit toivat päiviini turvaa ja hyödyllisyyden tunnetta. Kissojen hoitaminen, kodin siivous ja ulkoilu auttoivat ajan kulumiseen ja tuottivat päivään sisältöä. Työttömälle shoppailut, kahvilat ja muu rahaa vaativa ajankulu kun on mennyttä maailmaa. Muutaman kerran kokeilin kauppakeskuksessa maleksimista mutta ahdistuin, osasyynä oli varmaan myös koronan pelko. Koronarajoitukset antoivat hyvän syyn pysytellä kotona, eikä tarvinnut tuntea huonommuutta nököttäessä neljän seinän sisällä.

On ollut myös aamuja, jolloin herätessä toivoin vain, että tulisi jo ilta ja pääsisi takaisin nukkumaan. Sellaisina aamuina miettii onko elämisessä enää mitään järkeä, miksi en opiskellut lääkäriksi tai syntynyt vauraaseen laivanvarustajasukuun.

Mutta ei saa jäädä tuleen jne. – kuuma aamusuihku, vielä kuumempi kahvi ja kaksi maukuvaa viiksiniekkaa lopulta nostivat taas maan pinnalle siitä paskamontusta. Kun ne pienimmätkin arkirutiinit sai hoidettua, olo oli jälleen ihmismäinen.

Nyt kun olen päässyt HeTyyn työkokeiluun ja päivät täyttyvät uusista ihmisistä ja tehtävistä, on kuin päiväni murmelina olisi päättynyt.

Teksti ja kuva: Tiina Nevalampi