Työttömiä pitää tukea, ei kurittaa

HeTyn viikkotapaamisessa 21.3. vieraili sangen vaikutusvaltaisia henkilöitä. Työministeri Tuula Haataisen lisäksi tilaisuuteen osallistui useita johtotason virkailijoita Uudenmaan TE-toimistosta. Viikkotapaamisen isäntänä toimi Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Tunnin kestävän tilaisuuden aikana vieraat vastailivat parhaansa mukaan yleisön esittämiin kysymyksiin nykyisistä työllisyystoimista. Voimakkainta kritiikkiä yleisöltä sai 100 % palkkatuen poistaminen, minkä seurauksena esimerkiksi vähävaraisilla yhdistyksillä ei ole enää minkäänlaisia mahdollisuuksia palkata työntekijöitä. Eivät myöskään ikuisella säästökuurilla olevat kunnat ja valtion virastot ole halukkaita palkkaamaan työntekijöitä, jos eivät saa siihen 100 % palkkatukea.

Palkkatuetun työn saaminen on ollut monelle työttömälle kuin lottovoitto.  Valitettavasti työsuhteen loppuvaiheessa lähes jokainen palkkatuettu työntekijä on kokenut pettymyksen. Työsuhdetta ei jatketa (vakinaistamisesta puhumattakaan) vaan tilalle palkataan aina uusi palkkatuettu henkilö.

Kiitosta nykyinen hallitus sai HeTyn viikkotapaamisen yleisöltä suhtautumisessa työttömiin. Kun edellinen hallitus kohteli työttömiä kuin rikollisia, painotti työministeri Haatainen avauspuheenvuorossaan, että työttömiä pitää tukea eikä kurittaa. Hän lisäsi myös, ettei nykyinen hallitus suostu leikkaamaan työttömyystukia.

Yksi nykyisen hallituksen merkittäviä työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä on 1200 uuden virkailijan palkkaaminen TE-keskukseen. Kun aikaisemmin työvoimatoimiston virkailijaa ei meinannut tavoittaa millään ilveellä, niin nykyään TE-keskuksesta työtön saa hyvinkin nopeaa ja yksilöllistä asiakaspalvelua. Allekirjoittanutkaan ei ehtinyt edes kissaa sanoa, kun TE-keskuksen virkailija soitti tämän vuoden alussa ja auttoi työllistymissuunnitelman päivittämisessä. Uskomattoman nopeaa oli myös myönteisen päätöksen tekeminen työkokeiluni suhteen. Aiemmin tätäkin päätöstä joutui odottamaan viikkotolkulla.

HeTyn maanantaiseen viikkotapaamiseen osallistui runsaasti työttömyyden kokemusasiantuntijoita. Harmi, ettei työministeri Haataisella ollut tuntia enempää aikaa vierailuun, sillä monta aihetta kuten esimerkiksi nollatuntisopimukset jäivät käsittelemättä. Mutta päällimmäiseksi työministerin vierailusta jäi hyvä mieli. Tällä hetkellä maassamme on hallitus, joka ei vihaa työttömiä eikä rankaise heitä joka käänteessä aktiivimalleineen. Mikä lienee seuraavan hallituksen linja? Tuleeko nykyisen porkkanan tilalle taas keppi?

Sisko Rytkönen

22.3.2022