Eineksiä vai kotiruokaa?

IMG_7516

HeTyn monikulttuurisen keittiön japanilaisteemassa valmistettiin susheja.

Eniten käyttämäni elintarvikekauppa lähestyy minua säännöllisesti henkilökohtaisilla tarjouksilla, jotka tupsahtavat sähköpostiini. Henkilökohtaisuudesta en ole ihan varma, vaikka kauppa niin väittääkin. Joka tapauksessa ihmettelen aina tarjousvalikoimaa. Tarjoustuotteet painottuvat pitkälti eineksiin, vaikka tiedän ostavani paljon muutakin – aitoja raaka-aineita kotikokkausta varten.

Yrittääkö kauppa ohjata minua toisenlaisiin valintoihin? Tuleeko mainoskäsky jostain muualta – esimerkiksi ketjun johdolta, einesten valmistajilta tai tuottajilta? Jos tarjoukset perustuvat aiempaan ostohistoriaan, ihmettelen valintoja. Onneksi minulla on valinnanvapaus.

Eineksissä on toki hyvät puolensa. Ne vaativat vain lämmittämisen. Joitakin voi syödä myös kylmänä. Aikaa säästyy muuhun. Laatu, maku ja terveellisyys ovatkin sitten kyseenalaisia asioita. Myynnissä on jopa pyöryköitä, joiden lihapitoisuus on nolla. Valmistaja joutuikin tiputtamaan liha-maininnan pois tuotteen nimestä.
Ketsuppi on monelle eineksen pelastus – makua saa lisää vähällä vaivalla. Eineksissä on usein paljon rasvaa ja lähes aina halvempia raaka-aineita. Eihän niitä muuten voisi myydä euron parin hinnalla. Toki tunnustusta on annettava kauppojen yhä kasvavalle valikoimalle myös einesten osalta. Tuotteita hankitaan laadukkaammiltakin valmistajilta; parhaimmillaan valmisruoat ovat kuin kotona tehtyjä.

Lapsena olin usein äidin seurana keittiössä. Katselin, kuinka hän lauloi iloisena lieden äärellä patojen poristessa. Ruoanlaitto vaikutti hauskalta puuhalta. Huippuhetkiä oli, kun pääsin mukaan pyörittelemään pullia tai painelemaan muoteilla pipareita. Isä oli tiiviisti mukana keittiöpuuhissa. Yhdessä vanhempani huolehtivat edelleenkin oman ruokapöytänsä antimista.
Aikuistuessa ja omaan talouteen muuttaessa pitää ottaa vastuu myös ruoanlaitosta. Itselläni työelämä vaati veronsa; kun päivät olivat pitkiä, ostosvalintani kohdistuivat usein juuri eineksiin. Se näkyi painonnousuna ja väsymyksenä. Alitajuisesti kuitenkin tiesin, että voisin valita toisinkin.

pizza-1013631_1920

Ruoanlaitto on hauska, koko perhettä yhdistävä harrastus.

Työttömyysaika pakotti minut toisenlaisiin ratkaisuihin. Vaikka einekset monesti tuntuivat edelleen halvimmilta vaihtoehdoilta, halusin hyödyntää lisääntyneen vapaa-aikani ruoan parissa. Taustalla vaikuttivat lapsuuskodin muistot. Tuttavapiiristäni löytyi myös kannustajia uuteen harrastukseen.
Yrityksen ja erehdyksen kautta on syntynyt yhä maukkaampia keittoja ja piirakoita. Olen oppinut arvostamaan alkuperäisiä, puhtaita raaka-aineita. Itse tehty ruoka maistuu parhaimmalta – ainakin tiedän, mitä se sisältää. Tumpelokin voi oppia kokkausta – onhan televisio täynnä ruoka-ohjelmia ja netistä löytyvät kaiken maailman reseptit. Ostan silti välillä eineksiä – ne täydentävät ruokapöytää kiireisimpinä aikoina.

Helsingin Työkanava HeTy tarjoaa mahdollisuuden oppia ruoanlaittoa Monikulttuurinen keittiö –ryhmässä. Osallistujat perehtyvät eri maiden ruokakulttuureihin ja valmistavat teemaan sopivat ruoat. Mahtaisiko ihan ruoanlaiton peruskurssille olla kysyntää?
Suomen Mielenterveysseuran sivuilla todetaan: ”Hyvä ruoka tuottaa hyvää mieltä. Ruoan valmistaminen ja nauttiminen perheen tai ystävien kanssa on yhdessäoloa parhaimmillaan.” Kannattaa kokeilla! (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Kirjoittamiskynnyksen ylittänyt voi saada palkkioksi elämyksiä

process-2898051_1920

Peruskoulun pulpetti joskus 1970-luvun lopulla itähelsinkiläisessä koulussa. Minä siinä silmät pyöreinä, lyijykynä suunpielestä roikkuen. Taisi kynään muutama puremajälkikin eksyä. Katselin ikkunasta ulos ja silmäilin salaa luokkakavereita. Välillä loin epätoivoisen katseen kohti kattoa. Hiljaisuus vallitsi luokassa. Kateellisena katsoin, kuinka joidenkin käsissä kynänkärjet rapisivat paperia vasten, tuottaen nykyisin unohdettua kaunokirjoitusta.

Muistan hyvin ne tunteet, mitä ainekirjoitus sai aikaan. Kun opettaja kertoi aiheen, se johti kahteen suuntaan: joko epätoivoon ja tyhjyyteen tai intoon ja luovuuteen. Joskus aineen aloittaminen tuntui mahdottomalta. Kello raksutti seinällä ja näytti jäljellä olevaa armonaikaa. Kun yli puolet ajasta oli käytetty, oli pakko tehdä paperille jotakin. Teksti oli väkisin vääntämistä ja tuntui häpeälliseltä. Aina ei voi onnistua.

Vastakohtana olivat hetket, jolloin opettajan ilmoittama aihe sai myönteisiä sykähdyksiä ja vienon hymyn aikaan. Yksinkertaiset aiheet, kuten oma perhe tai harrastus, löysivät nopeasti kirjallisen muotonsa. Teksti syntyi kuin lennosta, ja tunnin loppuhetket käytin viime viilauksiin. Voi sitä ylpeyttä, kun pystyin pukemaan ajatukseni sanoiksi! Ihan huippua. Vaikka ei se opettaja aina samaa mieltä ollut.

Suhteemme kirjoittamiseen riippuu elämänvalinnoista. Jotkut valitsevat työn, johon kuuluu olennaisena osana raportteja tai muuta kirjallista viestintää. Monilla kirjoittaminen jää vain osaksi koulumuistoja.

Siitä on jo vuosia aikaa, kun viimeksi sain joltakin tutultani aidon kirjeen. On harmillista, että tämä kulttuuri katoaa. Kirjeissä on oma hohtonsa; toisen käsialassa, korjauksissa, kirjepaperin sormenjäljissä ja kuoren vinoon liimatussa postimerkissä. Ja ennen kaikkea sisällössä.

Onhan nykyajassakin puolensa. Sähköpostit ja tekstarit kulkevat vastaanottajalle nopeasti ja niissä kerrotaan jopa hyvin arkisista, vähäpätöisistä asioista. Mitä ne viestivät meistä? Ainakin ne tarjoavat yksilöllisen ajankuvan.

On kiva joskus vuosien päästä palata vanhoihin muistoihin ja tekemisiin. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät sähköpostien arkistoinnin tärkeyden myös yksityiselämässään. Tekstareita harva taitaa tallentaa – vaikka niilläkin olisi oma tarinansa kerrottavana tulevaisuudessa.

Koen itse kirjoittamisen tunteita avaavana ja ajatuksia selvittävänä toimintamuotona. Muutama vuosi sitten lääkäri suositteli minulle edes suppean päiväkirjan pitämistä. Takana oli rankkoja aikoja, kun moni läheisistäni oli sairastunut vakavasti ja kamppailin itse jaksamisen kanssa. Muutama rivi päivän tekemisiä ja ajatuksia vihkoon tai tietokoneelle, se oli siinä. Jotenkin se toi helpotusta arkeen, kun mietin kokemaani sanojen kautta. Kirjoitin itselleni, en muille. Samaa voin suositella muillekin. Ei sitä kirjailijaksi tarvitse alkaa, vaikka sekään ei ole mahdoton ajatus.

Helsingin Työkanavan julkaisemat blogit tarjoavat yhden mahdollisuuden kirjoittamiseen. Toivottavasti hetyläiset rohkaistuvat jatkossa yhä useammin mukaan bloggareiden joukkoon. Kynnys tekstin aloittamiseen on monesti korkea. Kun sen ylittää, voi äkkiä huomata, ettei tarinasta tahdo tulla loppua. Niin suuren elämyksen kirjoittaminen antaa. Toivottavasti myös lukijoille. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Elämän kova koulu on kasvattanut purnaajaksi

experience-3239623_960_720

Juuri ostettu kermajuusto on homeessa ja juotavan jogurtin korkit tehtaan jäljiltä vinossa ja sisältö osittain valunut ulos. Tutustumistarjouksena tilattu antiikkilehti saapuu postilaatikkoon osittain revenneenä ja sivut rutattuna. Parturioppilas leikkaa hiukset sellaisiksi, ettei lopputulos kestä päivänvaloa.

Entistä useammin mietin, mihin yhteiskunnan tehokkuuden tavoittelu johtaa? Koneet syrjäyttävät ihmisen. Ne onnekkaat, jotka ovat vielä työssä, saavat osakseen yhä laajenevan toimenkuvan ja suuremman työtaakan. Yritä siinä sitten tehdä töitä stressaamatta ja pitää kiinni laatutasosta. Vaikka työtaakka ja vastuu kasvavat, silti vaaditaan yhteisten talkoiden nimissä palkanalennuksia ja etuisuuksien leikkaamisia. Mitähän se tekee motivaatiolle?

Palveluja ja tuotteita ostettaessa on syytä huolehtia, että saa vastinetta rahoilleen. Jos tuote tai lopputulos ei vastaa odotuksia, asiasta kannattaa tehdä valitus. Mikään epäkohta ei parane, jos sen uhriksi joutuvat sulkevat suunsa. Jos oikein huonosti käy, heikosta laatutasosta tulee standardi.

Tiedän, että me purnaajat olemme hankalia asiakkaita. Ihan sama. Minulla on oikeuteni ja rahani on yhtä arvokasta kuin muidenkin. Luulisi, että on myös tuotantoportaan ja palveluntuottajan etu, että niiden nimissä myydyt tuotteet ja palvelut ovat laadukkaita ja saavat ostajan uudelleen asioimaan. Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas.

Lähikauppa mainostaa tarjouslihaa noin kahden kilon vakuumipakkauksissa (max 2 kg/asiakas). Ylimenevälle painolle on merkitty normaalihinta. Pankki perii palvelumaksuista aiheutuneesta tilinylityksestä kohtuuttoman suuren huomautuspalkkion. Junamatkan ekstra-maksun pitäisi sisältää ilmaiset kahvit ja iltapäivälehdet, kumpiakaan ei ole tarjolla. Kaupan kassa jättää alennuslapun huomioimatta eikä pyydä virhettään anteeksi.

Helpointa on toki valittaa päivittäisistä asioista ja asioinneista, jotka yleensä korjaantuvat toisella tuotteella tai rahojen palauttamisella. Vaikeampaa on valittaminen silloin, kun arvioidaan palvelun laatua tai taistellaan viranomaisten tekemistä päätöksistä. Joku kokee Kelan päätöksen epäoikeudenmukaiseksi, toinen haluaa muutosta työvoimaviranomaisten tulkintaan. Pahimmillaan väärät päätökset voivat vaarantaa toimeentulon ja jopa terveyden.

Monet jättävät valittamatta ihan vain sen vaatiman vaivan takia. Tai sitten he epäilevät omia kykyjään ilmaista asiaansa. Joskus tuntuu helpoimmalta nöyrtyä byrokratian edessä – ei se valitus kuitenkaan mene läpi. Pahimmillaan valitusrumba voi kestää vuosia. Se vaatii sitkeyttä ja uskoa omaan näkemykseensä.

Autokorjaamon korjauksessa hihnat on jätetty kiristämättä ja kitisevä auto on vietävä uudelleen korjaamolle. Verkosta tilatun kännykkäkuoren muoviosassa on valuvika eikä puhelin mahdu kuoreen. Lääkäri määrää vaivaan lääkkeen, joka ei sovikaan aiempien lääkkeiden kanssa yhteen. Seurauksena on kovat vatsakivut. TE-toimisto ei ole huomioinut lähettämääni selvitystä tehdystä työnhausta, vaan miettii minulle sanktioita.

Asioidessani palvelutiskillä minusta välillä tuntuu siltä, että koneella täytyy olla joku merkintä valitusherkkyydestäni. Sen verran hapanta naamaa virkailijat toisinaan näyttävät. No, se on toisen osapuolen ongelma. Vuodet ovat minua opettaneet – olen saanut epäoikeudenmukaisuuksia korjattua ja vastinetta rahoilleni. Apuna ovat olleet kuluttajaneuvojat ja kuluttajariitalautakunta, joskus potilas- ja oikeusasiamiehet. Onneksi näitäkin instansseja on olemassa – ne puolustavat pientä ihmistä silloin, kun omat taidot eivät enää riitä. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

 

Valokuvaus ja some toivat minut HeTyyn

IMG_20180202_112836

Blogin kirjoittaja kävi kuvaamassa SAK:n mielenosoitusta 2. helmikuuta 2018.

Vuoden alussa aktiivimalli tuli voimaan. Sen sisältö onkin jo kaikkien tiedossa. Tästä alkoi henkilökohtainen prosessini, miten juuri minä voisin omalta kohdaltani täyttää sen vaatimukset. Löysinkin itseni valokuvaamasta aktiivimallin mielenilmausta Senaatintorilla. Siitä alkoi harjoittelu ja työkokeilu Helsingin Työkanava HeTy ry:ssä.

Minun harjoitteluni sisältönä on valokuvaus ja sosiaalinen media. Nyt pääsin toteuttamaan pitkäaikaista harrastustani. Tavoitteena on työllistyä alalla. HeTyyn tutustuin jo aiemmin valokuvauskurssin kautta. Valokuvaus on intohimoni ja väline, jolla tarkastelen elämää. Pitkin talvea on ollut monia retkiä, joissa olin valokuvaajana mukana. Olen päässyt ilmaisemaan itseäni ja samalla sosiaalinen verkostoni on laajentunut. HeTyn tiloissa järjestetään pian valokuvanäyttely. Siihenkin pääsin mukaan. Täällä voi myös parantaa tietotekniikan taitoja. Itse osallistuin Photoshopin peruskurssille.

IMG_20180129_160728.jpg

Työmatka Katajanokalle tarjosi paljon kuvattavaa.

Työmatkakuvailu on pitkäaikainen harrastukseni. Parhaimpia ovat aurinkoiset aamut historiallisessa miljöössä kävelymatkalla Katajanokalle. Katajanokka on lempipaikkoja, sen arkkitehtuuri ja merellinen ilmapiiri vetävät puoleensa. Isot laivat ovat upeita ja saavat kaukokaipuun mieleen. Pääsenkin taas matkustelemaan, kun kesä tulee.

Meistä monilla on vahvuuksia, jotka odottelevat esiintuloa. Työkokeilu on hyvä silta uuteen tulevaisuuteen. Luovuus työssä on päivän sana. Kirjoittaminen, kokkaus, valokuvaaminen ja kädentaidot ovat mielekästä tekemistä, josta voi kehittää itselleen ammatin. Työnhaun ohessa näitä taitoja kannattaa kehittää.

Työharjoittelussa tapaa ihmisiä, joilla on niin sanottua hiljaista tietoa ja pitkä ura takana. Heiltä voi saada vinkkejä ja perspektiiviä omaan tekemiseen. Oma aktiivisuus on todella tärkeää, sen olenkin myös huomannut. Kiinnostus, innokkuus ja uuden etsiminen ovat avainsanoja. Kaikki työelämän säännöt pelaavat myös täällä.

Haasteitakin on ollut. Kirjoittaminen on yksi niistä. Onneksi koen, että saamani kannustus voisi vielä kantaa eteenpäin. Enkä pelkää enää kirjoittaa. Tämäkin blogi on saanut alkunsa omien rajojen ylityksestä. (SW)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

 

Saatko riittävästi palautetta?

tim-gouw-79563-unsplash

Työtä tekevä ihminen kaipaa palautetta, vaikka se usein unohdetaan. Palautetta olisi hyvä saada niin omalta työyhteisöltä kuin asiakkailta, olet sitten taksikuski tai kaupan myyjä. Olen ollut työpaikoissa, joissa työnantaja on huomioinut vain ääripäät. Parhaiten menestyneet ovat saaneet julkista ylistystä ja heikoimmat on pakotettu pahimmillaan samaan julkisuuteen nöyryytyksen kautta. Keskikasti on sivuutettu täysin. Silloin oma työ on ollut suuri kysymysmerkki: teenkö jotain väärin, jätänkö jotain tekemättä, eikö työlläni olekaan mitään arvoa? Onko kaikki hyvin, kun mitään ei kuulu? Motivaatio jatkamiseen voi heikentyä merkittävästi epävarmuuden vuoksi.

Kannustusta tulisi työyhteisöissä antaa tasapuolisesti kaikille. Työpaikoilla on pomoja, jotka eivät siihen kykene. Heillä on kenties suosikkinsa, jotka saavat tukea ja ylistystä yksinoikeudella. Miksi? Ehkä pomot haluavat ruokkia tehokkaimmaksi katsomaansa työntekoa. Mitä se aiheuttaa työyhteisölle? Tuskin hyvää kehitystä.

Palaute voi olla monenlaista. Sitä saa kenties helpoimmin työkavereilta. Vieruspöydältä on jostain syystä helpompi kommentoida toisen suoritusta kuin sieltä pomon huoneesta. Palautekanavia on nykyisin ilahduttavan paljon. Palautetta voi tulla paitsi suullisesti, myös perinteisellä postilla, sähköpostilla, joskus jopa tekstareilla tai sosiaalisten medioiden kautta. Monet yritykset keräävät palautteita säännöllisillä asiakaskyselyillä; ne voivat olla puhelinsoittoja, netissä täytettäviä kaavakkeita tai ihan paperilomakkeita.

Kritiikilläkin on paikkansa; sen tulisi kuitenkin olla rakentavaa ja kaikki hyödyttävää. Asioita voi esittää monin tavoin. Jos lyttää täysin toisen suorituksen, se voi johtaa jopa ihmisen täydelliseen lamaantumiseen. Kynnyksemme sietää kritiikkiä vaihtelee, siksi jokainen tulisi huomioida yksilönä.

Tunnustan olevani ihminen, jolla raju palaute voi viedä koko päivästä fiilikset ja vieläpä seuraavan yön unet. Etenkin silloin, jos kokee kritiikin aiheettomaksi. Hyvä palaute sen sijaan korottaa fiilikset taivaisiin, silloin voi tehdä jopa lisää erinomaisen onnistuneita suorituksia.

Palaute on tarpeen myös muuallakin kuin työpaikoilla. Kaipaamme kannustusta harrastuksiimme ja erilaisiin suorituksiimme. Kun asioimme TE-toimistossa, olisi mukava kuulla, kuinka olemme onnistuneet työhakemuksen tekemisessä tai olleet ahkerina työpaikkoihin pyrkimisessä. Hyvä mieli on monesti pienistä asioista kiinni. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Rahallista ja henkistä tukea

al-nik-466386-unsplash

Kun oma elämä järkkyy esimerkiksi työttömyyden takia, sopeutuminen voi vaatia suuria ponnistuksia. Päällimmäisenä on suurimmalla osalla huoli omasta toimeentulosta. Työttömyyspäivärahojen, työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen avulla on tarkoitus selvitä vaikeasta välivaiheesta, kunnes pääsee jälleen uuteen työhön. Joku tekee pätkätöitä, toinen lainaa läheisiltään rahaa.

Menot on sopeutettava pienentyneisiin tuloihin. Vapaa-ajan riennot ravintolailloista ja lätkämatseista teatteri-iltoihin vähenevät, yksityisautoilu saattaa vaihtua julkiseen liikenteeseen. Lähikaupan ruokatarjoukset kiinnostavat entistä enemmän huolettoman ostamisen sijaan. Muodikkaasti pukeutuminen ei olekaan enää ensisijaista – vaatteiden ja asusteiden osto vaatii syvempää harkintaa.

Raha ei ehkä riitä enää lainanlyhennyksiin, silloin on syytä soittaa pankkiin ja sopia  maksujärjestelyistä. Luottotietojen menetys uhkaa, jos antaa asioiden mennä rempalleen. Se hankaloittaa kovasti elämää. Yhteiskunta tarjoaa velkaneuvontaa, josta voi olla hyötyä työttömäksi joutuneelle. Tällaista neuvontaa on tarjolla myös HeTyssä.

Omasta terveydestään on hyvä huolehtia työttömänäkin. Työsuhteessa työterveyshuolto on yleensä vaivaton vaihtoehto, työtön kääntyy pääasiassa kunnallisen terveydenhuollon puoleen. Kun yleisterveydentila kartoitetaan, työtön voi saada apua ongelmiinsa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Omaa jaksamistaan ei pidä vähätellä. Liikuntakin kohentaa mieltä ja auttaa selviytymisessä.

Psyykkiseen jaksamiseen pitäisi muutenkin kiinnittää huomiota. Huolia ei pidä kantaa yksin – niiden jakaminen läheisten kanssa keventää omaa taakkaa. Usein kynnys ongelmista kertomiseen on suuri, mutta sen tehtyä huomaa olonsa helpottuneen. Sosiaalinen elämä auttaa muutenkin siirtämään omat murheet hetkeksi taka-alalle.

Harmittavan usein unohdamme työkaverimme tai läheisemme henkisen tukemisen. Pelkkä kuunteleminen ja avoimuus riittävät monesti kannustukseksi. On paikallaan kysyä toiselta, kuinka voit ja mitä sinulle kuuluu. Koulumaailmassa on tukioppilaita, jotka auttavat uusia oppilaita sopeutumaan. Samaa tukea tulisi antaa työelämässä niin uudelle työntekijälle kuin pitkältä sairaslomalta palaavalle, äitiys- tai isyyslomalaisia unohtamatta.

Pidin itse noin 20 työvuoden jälkeen vuorotteluvapaan. Työnantaja ei ottanut kertaakaan sen aikana yhteyttä, vaikka olisin arvostanut minua kohtaan osoitettua kiinnostusta. Jännitys kasvoi työhön paluun lähestyessä. Koin helpotusta ajatellessani, että saan sentään palata tuttuun työhöni. Paluu oli kuitenkin shokki: vaihtoon menivät toimenkuva, alue ja jopa työpiste. Olipa firman omistajakin vaihtunut. Työnteon olisi pitänyt jatkua heti normitahdissa, mutta en siihen kyennyt. Olisi ollut kiva, että minunkin mielipidettäni olisi kysytty muutoksia tehtäessä. Tunsin olevani tyhjän päällä, enkä halunnut enää jatkaa sellaisen työnantajan palveluksessa. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Lue loppuun

Työtön ei ole toimeton

photo-1428895009712-de9e58a18409

Ihmisten suhtautuminen työttömyyteen vaihtelee suuresti. Pahimmillaan työtön on henkilö, jota entiset ystävät karttavat kuin taudin saanutta. Toisille asialla ei ole varsinaista merkitystä –  silloin ihmissuhteet on ja pysyy työstatuksesta riippumatta. Jos näin on, työtön voi saada lähipiiriltään tarpeellista ja merkittävää henkistä tukea selviytyäkseen elämänmuutoksesta.

Sosiaalisen elämän merkitystä ei voi liikaa korostaa. Ihminen voi jakaa kokemuksensa ja huolensa muiden kanssa, se helpottaa vaikeiden asioiden käsittelyä. Usein toinen mielipide on tarpeen ratkaisuja tehtäessä. Yksinäisille hetkillekin on paikkansa; silloin voi rauhoittua ja keskittyä vaikka mieliharrastuksiinsa vailla pakollista vuorovaikutusta.

Meillä jokaisella on omat vastuumme ja velvollisuutemme. Osa niistä pysyy elämäntilanteesta riippumatta. Lapset vaativat läheisyyttä ja kasvatusta – koko perheen läsnäoloa. Vaikka työttömyys onkin ikävä asia, silloin useimmilla jää kuitenkin enemmän aikaa jälkikasvulleen.

Monilla keski-ikään ehtineillä ja sen ylittäneillä on iäkkäitä vanhempia tai muita sukulaisia, joiden terveys on heikentynyt. Heille apu on tarpeen; monet toimivat läheisensä omaishoitajana, niin työssä käydessään kuin työttömänä. Näin on itsellänikin. Vanhempieni kunto on heikentynyt ja autan heitä päivittäin arjen asioissa sekä välillä vaikeammissa byrokratian kiemuroissa.

On hienoa, jos pystymme antamaan aikaa ja huomiota toisillemme. Aina ei tarvitse olla sukulaissuhdetta taustalla; joku auttaa vanhaa ystävää, toinen naapuria. Silloin tällöin ovikelloni soi ja naapurin pappa kysyy, voisinko käyttää häntä terveysasemalla tai tuoda hänelle lähikaupasta ostoksia. Autan mielelläni – siitä tulee hyvä mieli molemmille.

Joku käyttää työttömänä lisääntyneen vapaa-aikansa kuntoiluun, toinen asuntonsa remontoimiseen. Omaehtoinen opiskelu ja itsensä sivistäminen on hieno tapa käyttää ylimääräiset tunnit. Kirjastot tarjoavat ilmaiseksi tietoa, samoin televisio lukuisine ilmaiskanavineen. Parhaimmillaan tällaisesta opiskelusta on hyötyä omassa arkielämässä, ja se voi parantaa jopa työllistymistä ja auttaa uudessa uravalinnassa.

Monet ovat mukana erimuotoisissa vapaaehtoistoiminnoissa. Ne voivat olla yhteiskunnallisissa laitoksissa, esimerkiksi päiväkodeissa tai vanhusten palvelulaitoksissa. Seurakunnilla on monenlaista vapaaehtoistyötä. Haluttuja ovat myös erilaiset talkootyöt esimerkiksi urheilutapahtumien tai konserttien parissa. Vapaaehtoistyöllä voi hienosti saada lisäsisältöä elämäänsä.

Asioidessani työttömyysaikana TE-toimistojen virkailijat joskus kauhistelivat, kuinka olen voinut olla työttömänä niin pitkään. Pitkittynyt työttömyys ei johtunut laiskuudesta työnhaussa, vaan oman alani vaikeasta työllistysmistilanteesta. Virkailijoiden reaktio tuntui masentavalta ja epäoikeudenmukaiselta. Kauhistelun sijasta olisi parempi antaa tukea työnhakuun ja ymmärrystä meidän jokaisen arkeen. Työtönkin voi käyttää aikansa arvokkaasti ja hyödyllisesti. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Kehon rytmejä työelämän tahdissa

blogi_kehonrytmejä

Maailma pyörii ja kello käy. Toimiiko sinun sisäinen kellosi aina samaan tahtiin? Monilla keho reagoi päivän pituuteen ja valon määrään. Emme nuku talviunta, vaikka joskus mieli tekisi.

Miten arjen aikataulusi muuttuvat, jos jäät työttömäksi? Pahana pelkona on, että ihminen menettää motivaation kaikkeen ja sulkeutuu itseensä ja kotiinsa.  Itse yritin pitää jokaisessa päivässä jotain tekemistä ja säännöllisyyttä. Tekemistä riitti ihmeellisen paljon, ja välillä tuntui, että aika loppuu kesken.

Suurin muutos tuli kuitenkin kehon valveillaoloon. En ole kellokorttityötä tehnyt, mutta silti työelämässä päivät ovat alkaneet kello 9 tienoilla ja päättyneet kello 17 tai sen jälkeen. Työttömänä lipsuin tästä rytmistä. Valvoin – osittain myös kiinnostavien televisio-ohjelmien vuoksi – helposti yli puolenyön ja heräsin aamulla 9–10. Pahimmillaan unen saanti meni roimasti pikkutuntien puolelle.

Pitkän työttömyyden jälkeen sain vihdoin työtä. Jotta ehdin ajoissa työpaikalle, herätykset ovat kello 6. Todellista tervanjuontia alkuvaiheessa. Ensimmäisenä päivänä astellessani Helsingin rautatieasemalla aamuseitsemän jälkeen olin ihan sokissa – tuntui kuin olisin lähtemässä aamulaivalla Tallinnaan. Työpäivän jälkeen oli aluksi pakko ottaa tunnin parin torkut. Tästä olen nyt pääsemässä eroon ja unet keskittyvät yöhön, kuten kuuluukin. Ja ilokseni olen havainnut, että herään jopa muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa. Rytmini ovat palautuneet työelämän vaatimuksiin.

Oma lukunsa on kesken työpäivän nouseva väsymys. Joku kokee sitä palaverin aikana, toinen lounaan jälkeen. Itse kärsin väsymyksestä ruokailun jälkeen, kun verensokerit pompahtivat huippuunsa. Lääkäri selvitti asian ja sen jälkeen pyrin täyttämään lautaseni erilaisemmilla valinnoilla.

Monet pitävät vireystasoa yllä kahvin voimalla. Pienet tauot ovat paikallaan; ne on parasta hyödyntää oman työnsä täysin unohtaen. Vaikkapa lehtiä lukemalla, musiikkia kuuntelemalla tai kollegan kanssa juttelemalla. Pieni jumppa voi palauttaa kehoa työkuntoon, etenkin toimistotyötä tekevillä. Ulkoilman ja happihyppelyn merkitystä ei pidä väheksyä.

Ihmiset ovat erilaisia – aamuntorkkuja ja illanvirkkuja. Kaikkia ei saisi pakottaa samaan muottiin. Kehon kello ei käy kaikilla samaan tahtiin. Vuodesta toiseen saamme lukea medioista kesä- ja talviajan vaihtojen haitallisuudesta. Lehdet ovat myös kirjoittaneet tutkimuksista, joissa on todettu torkkujen hyödyllisyys kesken työpäivän. Aina eivät työntekijän toiveet ja työelämän tarpeet kuitenkaan kohtaa. Silloin tilanteisiin on mukauduttava, vaikka keho olisi eri mieltä. (HAM)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

 

Voiko kiukutukseen kuolla?

kiukku_blogi_y

Joinakin aamuina siihen herää. Sitä mukaa, kun uni hiljaa liukenee jonnekin takavasemmalle, tilalle alkaa lipua, lupaa kysymättä, ärtyisiä, piikikkäitä häivähdyksiä. Aluksi ne kieppuvat sylikkäin aamun viimeisen unen kanssa, kunnes unen pehmeys ja lämpö hiipuu pois, lopullisesti.

Jäljelle jää huutava, kirkuva, uhkaavakin joukko levottomasti kihiseviä ajatuksia. Kuinka tästä päivästä voi koskaan selviytyä, kuinka päästä pakoon ihmisiä, päivän ikäviä tehtäviä, puheluja, vastuita, erimielisyyksiä? Ainainen huoli tuloista ja menoista, puuttuvasta rahasta. Yllätyksistä, jotka nurkkien takana vaanivat vain odottamassa seuraavaa saalistaan.

Kahvin purut leviävät pitkin pöytää, kaikki vaatteet kaapissa ovat vääriä, pyykit jäivät illalla pesukoneeseen, kukaan ei ole ladannut puhelinta, joku muu on sotkenut kaiken ja syönyt samalla viimeiset myslit.

Ennen kuin ulos pääsen, on päivä jo pilalla, varokaa vastaantulijat!

Ja ensimmäistäkään uutista en ole vielä lukenut… (AKV)


HeTy:n blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTy:n henkilökunta että lukijamme (HeTy:llä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.