Olisinko mieluummin työtön Tanskassa kuin Suomessa?

Työttömyys on normaali ohimenevä vaihe elämässä tämän päivän Suomessa. Silti työttömyys saa aikaan perin eriskummallisen olon. En oikein tiedä, mistä tuo outouden tunne tulee. Tuleeko se siitä, että TE-hallinto ei tapaa työtöntä kasvokkain. Virkailijoihin on vaikea saada yhteyttä muillakaan tavoin. Suhde TE-palveluihin on jotenkin luonnoton. Ajoittain on tunne, että työtön on TE-hallintoa varten, vaikka heidän nimenomaan pitäisi tukea ja auttaa työtöntä. 

Luulen, että perimmäinen syy vallitsevaan työllisyyspolitiikkaan on se, että Suomella ja muilla Pohjoismailla on erilainen ihmiskäsitys. Suomessa ajatellaan, että työttömät ovat lähtökohtaisesti laiskoja ja pyrkivät hyödyntämään järjestelmää loppuun asti. Ajatellaan, että työttömyys on työttömän omaa syytä. Työtöntä syyllistetään. 

Tanskasta on sanottu, että se on kovien työvoimapoliittisten sanktioiden maa. Oma käsitys on, että Suomessa sanktiot ovat tiukemmat. Tanskassa työtön saa yksilöllistä apua ja tukea työllistymiseen, siten myös sanktioiden piiriin joutumisen vaara on pienempi. Suomessa työtöntä ei kohdella yksilönä, mikä saa aikaan sen, että palvelut ovat harvoin tehokkaita. 

Tanskassa järjestelmä tähtää työttömän työllistymiseen mahdollisimman pian. Kai Suomikin haluaa samaa mutta voimassa olevin keinoin se ei onnistu. Suomessa monet työllistymispalvelut ovat käytössä vasta 12 kuukauden työttömyyden jälkeen.  Niukat TE-hallinnon resurssit ja byrokratia johtavat siihen, että aktiivista työtöntä suorastaan toppuutellaan Suomessa. Nykyiset resurssit eivät millään muotoa riitä työttömyyden hoitoon eivätkä tue riittävästi työllistymistä. Suomen työvoimapolitiikan resursointi poikkeaa täysin muiden Pohjoismaitten resursoinnista. Säädöksiä tulisi höllentää. Myös määräysten osalta Suomi poikkeaa outoon suuntaan muista Pohjoismaista. Ikääntyneitten työttömien palvelut puuttuvat tyystin. 

Tanskan mallissa työtön ilmoittautuu sähköisesti työttömäksi kuten Suomessakin. Jos on vaikeuksia käyttää verkkopalveluja, niin apua saa soittamalla tai käymällä toimistossa. Minä jos kuka olen sähköisen asioinnin puolesta puhuja. Tietyissä tilanteissa kasvokkain asiointia tarvitaan. Työttömyys on juuri sellainen asia.

Tanskan malli on yksilölähtöinen. Työttömät haastatellaan kahden viikon kuluessa työttömyyden alkamisesta. Työ- ja koulutustiedot päivitetään. Puolen vuoden ajan tapaamisia on kerran kuussa ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein. Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Tanskan malli edellyttää työttömältä aktiivista työnhakua. Suomen malli kaiketi myös. Tanskassa töitä pitää hakea joka viikko ja siihen saa apua. Osaamistaan täytyy myös päivittää säännöllisesti. Lisäksi työnhakijalle tehdään suunnitelmat A, B ja C. Suunnitelma A on unelmatyö, mutta myös suunnitelmia B ja C aletaan toteuttaa heti. 

Juuri suunnitelmallisuutta, laaja-alaisuutta ja jämptiyttä olen kaivannut suomalaisessa järjestelmässä. Työtön ei millään voi heti alkuun tietää kaikkia työttömyyteen liittyviä säädöksiä. Saisipa Suomessakin keskustella työvoimahallinnon asiantuntijan kanssa.

Tanskassa työttömille maksetaan melko korkeaa työttömyysturvaa. Se voi olla jopa 90 % palkasta. Työttömyysturvan katto on 2300 euroa. 

Tanska: palkka 2550 euroa, työttömyysturva 90% 2300 euroa.

Suomi: palkka 2550 euroa, työttömyysturva 1500 euroa.

Tanskassa työttömältä edellytetään aktiivisuutta, mikä lienee oikeus ja kohtuus. Kai Suomessakin edellytetään. Merkittävä ero maiden välillä on, että Tanskassa työtön saa tukea työllistymiseen. 

Kyllä, olisin mieluummin työtön Tanskassa kuin Suomessa!

Maija-Liisa Honkola

keltaisia, valkoisia, punaisia tulppaaneja.

Kuva: Maija-Liisa Honkola

Työ/free/tön

Kirjoitettu Sulkakynät-ryhmässä. Runoja tanka-tyyliin *

Hakemusrumba,
sitä tanssia piisaa.
Tulos vain puuttuu.
Kuinka kauan voin jaksaa
rumbata aivan yksin?

Virkkaan lankoja,
kirjoittelen tankoja,
kulutan aikaa.
Väärin, ei se niin mene.
Aika kuluttaa minut.

”Onko sul brändii?
Miten sun markkinointi?
Yritä edes!”
Venytän hymyäni.
”On joo. Änkyrämummo.”

Humppaan ja jumppaan
byrokratian portaat
ees, taas ja taaskin.
Päämäärä ei lähene,
mutta liikettä riittää.

Tänä päivänä
aion olla toiveikas,
katsoa kauas.
On kuin horisontissa
näkyisi tulevaisuus.

Eirene

* tanka = japanilainen runomuoto, jossa kullekin riville on tietyt tavumäärät: 5-7-5-7-7

Emotion Expressed

It is commonly known that emotion is a way to convey feelings. But what is emotion?

Many have described emotion to be either positive or negative but the simplest definition is expression.

Actively getting-by in life requires emotion expression because that is part of being human; and so it is worth knowing that through thick and thin a good amount of emotion expression is necessary.

Discover how to express emotions and work through all the possibilities.

@didi

Ikääntyneen työnhakijan kokemuksia

Kokemusta työttömyydestä on takana parisen kuukautta. Tuo aika sisältää yhden puhelinkeskustelun ja sähköistä asiointia TE-toimiston kanssa, itsenäistä perehtymistä työttömyyteen liittyviin säännöksiin, puolitoista kuukautta työkokeilua, 14 työhakemusta, kaksi työhaastattelua, viisi-kuusi webinar-koulutusta sekä yhden yritysinfotilaisuuden ja yritysneuvojatapaamisen. Kerrottakoon, että olen 63-vuotias työtön työnhakija.

Työttömäksi ilmoittauduin kuukausi ennen työttömyyden alkua. Laadin myös työllistymissuunnitelman, josta minulla ei ollut riittävästi tietoa. TE-toimisto kuitenkin hyväksyi suunnitelman mitään kyselemättä.

Olen ymmärtänyt, että työllistymissuunnitelma on keskeinen työkalu työtä etsivälle. Sen laatimiseen olisi syytä panostaa. Ensimmäinen kasvokkain tapahtuva tapaaminen TE-toimiston asiantuntijan kanssa tulisikin olla ennen työllistymissuunnitelman hyväksymistä.

Olen sähköisen asioinnin suuri puolesta puhuja. Työttömyys on kuitenkin yksi niistä tilanteista, joka ehdottomasti edellyttää keskustelua face-to-face. Työpaikalla työntekijä perehdytetään uusiin tehtäviin. Yhtä lailla työtön tulisi perehdyttää työttömyyden käytänteiden ja säännösten viidakkoon. Netissä on paljon tietoa saatavilla mutta sen omaksuminen ja tulkitseminen voi olla haasteellista.  

Itsestään selvyys pitäisi olla, että työnhakija saa heti työttömäksi ilmoittautumisen yhteydessä yhteyshenkilön nimen ja yhteystiedot. Toki on mahdollista soittaa yleisiin palvelunumeroihin. Sieltä kehotettiin lähettää viesti järjestelmän kautta. Viestiin kuulemma vastaa oma yhteyshenkilö. Järjestelmän palauteviestissä kerrottiin, että vastaamme viikon-kahden kuluttua. Mitä kummaa? Minä jään eläkkeelle ennen kuin TE-toimisto reagoi.

Jo ennen työttömyyden alkua päivitin työhakemuksen ja CV:n. Käytin pohjana wordin valmismallia. Viime vuosina olen lähetellyt työhakemuksia epäsäännöllisen säännöllisesti. Olen halunnut testata markkina-arvoa työrintamalla ja olen halunnut pitää yllä työnhakutaitoja.

Olen hakenut määräaikaisia ja/tai osa-aikaisia töitä sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Olet lähettänyt hakemuksia niin pääkaupunkiseudulle kuin maakuntiin. Myös oman alan ulkopuolella oleviin tehtäviin olen laittanut hakemuksia. Kolmetoista hakemuksista on kohdistunut tiettyyn työtehtävään, yksi on ollut avoin hakemus.

Koronan takia kaksi rekrytointia on keskeytetty. Kahteen työhaastatteluun olen saanut kutsun, molemmat haastattelukutsut tulivat yksityiseltä yritykseltä. Kumpikaan työtehtävä ei varsinaisesti ollut oman alan työtä. Työhaastattelu on kuitenkin hyvä oppimistilanne.

Kahdelta työnantajalta on saapunut kielteinen vastaus sähköpostitse. Kahden työtehtävän rekrytoinnin hoitaa rekrytointiyritys, heiltä on tullut väliaikatietoa rekrytointiprosessin etenemisestä. Seitsemän rekrytoinnin kohdalla hakuaikaa on vielä jäljellä tai heiltä ei ole tullut mitään tietoa.

Mitä toivoisin TE-palveluilta?

Lyhyesti sanottuna tietoa, kasvokkain tapaamisia, yksilöllistä kohtelua. 63-vuotiasta työnhakijaa ei voi laittaa samalle viivalle kolmikymppisen rakennusinsinöörin kanssa.

Toivoisin, että TE-toimisto oma-aloitteisesti kertoisi palveluista, palkkatuesta, työkokeilusta, työttömien terveystarkastuksista, työttömien yhdistyksistä. Tieto olisi tärkeää saada heti työttömyyden alussa, alkuvaiheessa työttömällä on eniten intoa, voimia ja motivaatiota toimia. Työttömälle on myös tärkeää saada suunnitella, miten hyödyntää työttömyysaika järkevästi.

Hämmästytti kovasti, että tulorekisteri ei kaikilta osin toimi. Työttömyyskassalle piti lähettää vanha kunnon palkkatodistus.

TE-palveluista on muodostunut käsitys, että työttömät ovat heitä varten. TE-toimisto suorastaan toppuuttelee työnhakijan aktiivisuutta. Olen useasti miettinyt, mitkä seikat ovat työllistymiseen liittyvien toimintatapojen taustalla. Vanhat stereotypiat kenties? Ovatko päättävät tahot itse kokeilleet asiointia TE-toimiston kanssa? Halutaanko ihmisiä oikeasti, siis ihan oikeasti auttaa työllistymään? Suomessa on Pohjoismaiden alhaisin ikääntyneitten työllisyysaste, joten oma työllistymisohjelma tarvittaisiin kipeästi ikääntyneille.

Maija-Liisa Honkola

Kuva: Maija-Liisa Honkola

Työntekijöitten yhdenvertainen kohtelu edellyttää asennemuutosta

Kriisit voivat saada aikaan hyviä muutoksia elämässä. Näin voi kai yleisesti todeta kriisiajoista. Haluaisin uskoa, jotta korona auttaa näkemään kaikenikäisten ihmisten tarpeellisuuden työelämässä. Haluaisin uskoa, että korona auttaa hälventämään ikääntyneisiin työntekijöihin kohdistuvaa asenteellisuutta. Varmaa on, että myös senioreille riittää tekemistä, kun yritetään selvitä koronan aiheuttamasta kriisistä.

Nykyajan kuusikymppinen työntekijä on toimintakykyinen, ammattitaitoinen, viisas, sinnikäs, taitava, osaava, utelias, aktiivinen, joustava, oppimishaluinen, monipuolinen.

Työmarkkinoilla vanhuus iskee varhain

Ikääntyneitä työntekijöitä koskevat ennakkoluulot ja harhakuvitelmat periytyvät vuosikymmenten takaa, jolloin työelämästä siirryttiin lähes suoraan vanhuuteen. Myös monet työelämäsäännökset ovat peräisin menneeltä ajalta ja ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että seniorityöntekijöitä karsastetaan.  

Kuusikymppisillä on edessä kaksi- jopa kolmekymmentä toiminnallista vuotta. Aika moni heistä olisi valmis tekemään työtä myös eläkeaikana. Tämä vuosikymmenten pituinen aktiivinen aika jää työnantajilta, yhteiskunnalta, hallitukselta, viranomaisilta täysimittaisesti hyödyntämättä. Suunnitelmia tehdään ja palveluja tuotetaan elämän lyhyttä loppuvaihetta eläville vanhuksille, ei toimintakykyisille 60+ ikäisille.

Työnantajat ovat varovaisia palkkaamaan ikääntyneitä työntekijöitä. Mitä he pelkäävät? Hakuilmoituksissa korostuvat energisyys, innokkuus, pirteys, nuorekkuus, hyvät tietotekniset taidot. Kuvittelevatko työnantajat, että seniorihakijalla ei ole näitä ominaisuuksia?

Stereotypiota

Työelämässä elää edelleen vahvana stereotypioita ikääntyneistä työntekijöistä. Ne perustuvat aikaan, jolloin elinikä oli nykyistä lyhyempi Suomessa, ja jolloin tämän päivän tasa-arvo oli vielä haave vaan.

Organisaatioissa on 50-60 vuotiaita päälliköitä ja johtajia. He tuskin ajattelevat, että eivät opi uusia asioita, eivät motivoidu, ovat hankalia, vastustavat muutoksia, sairastavat paljon, tulevat kalliiksi työnantajalle. Nämä samaiset johtajat kuitenkin sallivat ikäsyrjinnän organisaatioissaan.

Seniorityöntekijät niputetaan yhteen. He, jos ketkä ovat heterogeeninen joukko. Työpaikalla kaikkien ikääntyneitten uskotaan haluavan jäähdytellä, keventää työmäärää viimeisinä työvuosina. Osa näin haluaakin, se on ok. Mutta eivät kaikki. Osa senioreista haluaa työskennellä täysillä viimeiseen työpäivään saakka, jopa sen yli.

Työpaikalle palkataan nuori työntekijä, hänestä tehdään projektipäällikkö. Ikääntynyt kollega saa tyytyä ”assistentin” osaan.

Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 55+ ikäiset irtisanotaan, minkä jälkeen heidän on vaikea löytää uusi työpaikka. Tarvittaisiin Ruotsin mallin mukainen laki, joka turvaa seniorin työpaikan. Muuttaakohan korona tältä osin ajatusmaailmaa?

Ajatellaan, että ikääntyneet työntekijät eivät halua opetella uusia asioita. Ikääntyneenä oppiminen on ehkä hitaampaa mutta yleisesti ottaen seniori on hyvin motivoitunut uuden asian edessä. Kokemus ja kokonaisuuden hallinta kompensoivat oppimisen hitautta.

Ikääntynyt työntekijä ei sairasta enempää kuin nuorempi kollega. Tutkimuksetkin sen osoittavat. Sairauspoissaolot voivat olla kestoltaan pidempiä johtuen esimerkiksi leikkauksesta mutta lyhyitä poissaoloja senioreilla on vähän.

Työhaastattelussa ikääntyneelle hakijalle laitetaan sanat suuhun: ”Tuskin sinä näin pienipalkkaisesta tehtävästä olet kiinnostunut.”

Oletetaan, että 60+ ikäisen ihmisen ainoa tavoite elämässä on isoäitiys. Voi se ollakin ja hyvä niin. Mutta pitää myös muistaa, että seniorit eivät ole homogeeninen ryhmä.

Maija-Liisa Honkola

Kuva: Maija-Liisa Honkola

Rakkaus & Työ

Pitäisi päästää runo ilmaan. Rakkausruno kellumaan taivaanrantaan. Runoilma ulkona, sisällä sadetta, runosade, saderuno ja runojulkaisu, ajatus jostakin hapertavasta, pölyisestä ja oudosti keskeneräinen tunne.

Toverin runoiltaan teemana rakkaus & työ. Työruno, työttömyysruno, peltikatot ja tikapuut, maalipurkki ja tärpätti. Siltä tuoksuu työ, tai tervalta, tai pölyltä. Hieltä haisee oikea työ. Tämä työ paperilta.

Runo pyristelee karkuun, se on lintu marjapensaansuojaverkossa, aamuun mennessä se on sotkeutunut niin pahasti, että kuolee.

Kuolemaruno rakkaudesta, kuolemattomasta rakkaudesta työhön. Jossain viheltää junanpilli. Miksi suhtaudun työhön näin vanhanaikaisesti ja kuinka suhtaudun rakkauteen. Rakkaus kuihtuu, haihtuu, odottaa, se ei paina mitään ei haise miltään, ei tunnu missään. Tämän verran tiedän; kilon painoi se pieni onni. Kohtalainen onni, onni työstä, no nyt, tuoksuu heinä ja kahvi, paarmat purevat ja korret raapivat sääriä. Maalaisidylli. Työttömyydenuhka ja sairaudenpelko. Nyt se runo jo. Puurra se esiin. Rakkaus kukkii kuin…. kuin ruusu. No höh, ei se runosynnytys näin voi alkaa. Rakkaus on kuollut ja sydän reistaa. Tänään en tiedä pystynkö enää koskaan… tuntemaan surua tuntemattomien puolesta ja kohta on vappu.

Anu Keskitalo

Keväänihme

Kevät tulee kuin viimeinen räntäsade, iskee vasten kasvoja ja latistaa mielialan.

Se tulee kuitenkin, se on kuin vaalit, sitä ei voi estää, se pitää hyväksyä ja katsoa kevätkoneesta, milloin leskenlehdet puhkeavat. Katujenvarret täyttyvät tiensorasta ja koirankakoista, kadonneista tuteista ja lapasista, lapsia ei voi enää päästää lumeen telmimään, eikä koiria, ne kastuvat läpimäriksi ja tuovat ulonhajua asuntoihin.

Oikealla ja vasemmalla on merkkejä keväästä, pieniä sulaneita kohtia, joissa jo voi nähdä, tai kuvitella näkevänsä nokkosten puskevan pintaan tai krookuksen hennon alun kurkistavan kohden sinenevää taivasta, kirkasta aurinkoa ja naurua ihmisten silmissä.

Olemme matkalla tällä pallolla, olemme matkalla avaruuden halki, olemme kohtaamassa itsemme ja tekemisemme tämän pallon ja sitä ympäröivän ilmakehän kanssa. Lastemme maailma on uhattuna, se maailma mitä sodanjälkeiset sukupolvet ovat rakentaneet, hyväksi luoneet.

Kevään ensimmäinen kärpänen ei ehkä tulekaan, ei perhonen, ei sammakko, pienet tavalliset eläimet ovat uhanalaisia, niillä ei ole paikkaa missä olla, menevät muualle tai kuolevat. Lintujen liverrystä kuulee yhä harvemmin.

Ilo on kuitenkin elossa, se on tavallisia asioita, pieniä huomioita, lapsen naurua, vanhuksen nauryrypyt, se on, se ensimmäinen leskenlehti ja hiirenkorva – ei niitä ole vielä menetetty, eikä menetetä, kunhan toimimme oikein, kunhan olemme sinut itsemme ja toistemme kanssa.

Anu Keskitalo

Valonpilkahduksia arkeen

forest-1950402_1920

Harmaa marraskuinen aamu. Huonosti nukuttu yö takana. Intoa, tietämättömyyttä, epävarmuutta, toiveikkuutta sielun syövereissä. Bussimatka stadin ytimeen, ratikalla ihmispaljoudessa loppumatka. Määränpäänä – ei Katajanokan terminaali, vaan Helsingin Työkanava HeTy ry:n koulutuskeskus.

Uusiin ihmisiin tutustumista, talon tapoja, oikkuja ja oivalluksia. Eihän tämä niin huono vaihtoehto olekaan! Edullisia lounaitakin on tarjolla. Kursseilla päivittyvät tietokonetaidot. Siinä sivussa voi aloitella työtä HeTyn tiedotuksen parissa. Facebookia, nettisivuja, esitteitä, tiedotteita. Suunnittelua, kirjoittamista ja valokuvausta. Kiinnostavaa työtä, jossa toimettomuutta ei tarvitse tuntea.

HeTy on monelle helpotus silloin, kun on pudonnut työmarkkinoilta. Työkokeiluja ja palkkatukipaikkoja. HeTyssä ymmärretään ihmisten heikkoudet ja puutteet. Jokaisella on myös taitoja, joita arvostetaan. On tärkeää muistaa ihmisyys – jokainen on yksilö, ketään ei voi asettaa väkisin tiettyyn muottiin. Kovia kokeneet ihmiset kenties pitävät hymyn pitkään piilossa tai tuovat sen esiin väkinäisesti. On vaikea saavuttaa takaisin luottamus yhteiskuntaan. Ja ihmisiin.

Ymmärtämisellä saavuttaa paljon enemmän kuin tuomitsemisella. HeTyyn ovat tervetulleita monenlaiset ihmiset iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta, koulutuksesta ja muista seikoista riippumatta. Tärkeintä lienee halu tehdä työtä ja toimiminen sen mukaisesti. Ja se, että yhteisö tukee ihmistä hänen tavoitteissaan.

Ihmisten erilaisuus on rikkaus, vaikka se vaatiikin joskus asenteiden muokkaamista. HeTyssä kurssit, ryhmät, retket ja muut toiminnot voivat tuntua saman toistolta, mutta näin ei ole. Jokaisessa päivässä ja ihmisessä on omat vivahteensa. Vain sen hetken – sen jälkeen kohtaamme jälleen uutta.

Kokemisen rikkaus on itsestä kiinni – kotiin jumiutuneen elämä ei välttämättä ole kovin vaihtelevaa. Syrjäytymisen ehkäiseminen on meidän jokaisen tehtävä. Tukea voi tarvita perheenjäsen, kaveri tai naapuri. Joskus ihan vain ihminen, jonka näemme kadulla.

Nyt on harmaa lokakuinen aamu, kuun viimeinen päivä. Vuosi takana, saldona mielekästä ja ehkä hyödyllistäkin tekemistä, uusia tuttavuuksia, palkkatuen tuomaa hetkellistä mielenrauhaa. Ihmisille on tärkeää, että saavat laskunsa hoidettua ja elämä on hetken aikaa muutakin kuin rahahuolia.

Koulutuskeskuksessa ihmisten vaihtuvuus on suurta, sillä sopimukset ovat enimmillään sen vuoden. Uudet kasvot perehtyvät tapoihin konkareiden avustuksella. Ja sopimuskautensa loppupuolella he kertovat talon tavoista toisille uusille kasvoille.

Huomenna on uusi päivä. HeTyn ohjelmassa on kulttuurikyläilyä, ekoaskartelua ja joogaa. Mukavia hetkiä hetyläisille. (HM)


HeTyn blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Häpeän tikapuut

Ensin olit yllättynyt, seisoit työpaikkasi edessä, kädessäsi kassi, jossa olivat työvaatteesi, sitten yllätys vaihtui jonkinlaiseksi riemuksi. Se oli takanapäin, kaikki tuo mitä piti päivisin väkisin uurastaa.

Oli aikainen syksy, puut vielä vihreitä ja ruusupensaissa nuppuja ja vanhentuneita kukkia, lintuja lensi iltapäivän taivaalla. Jokin huikaisi sinua. Nielaisit ilmaa, lähdit liikkeelle ja melkein lensit.

Nostit rahaa automaatilta, päätit kiivetä ylemmäksi, nostit koko tilisi, mikä tunne, huikean odottava, vapauden kotka kaarteli pääsi yllä ja sait lennokkaita ajatuksia. Ajauduit puolitutulle ostarille Itä-Helsinkiin. Menit ensimmäiseen baariin ja tilasit lasillisen viiniä, hienoa viiniä, kuplivaa viiniä, loistavaa, sumentavaa viiniä.

finnish-1883534_1920

Aurinko laski. Nousit ylemmäksi ja ylemmäksi, olit taivaassa asti, tähtien kirkkaassa loisteessa, huomenna olisi vapaapäivä ja sitten ja sitten ja sitten ja joka päivä.

Aamuyöstä olit kirkas, yhtä kirkas kuin kohta nouseva aurinko, täynnä kuiskuttavia salaisuuksia, täynnä tuoksuja, täynnä iloa.

Meni viikko, meni toinen.

Lopulta makasit huoneesi lattialla. Et jaksanut nousta. Puhelin soi, et vastannut, ovikello soi, et voinut enää avata.

Postilaatikosta tippuivat kirjakuoret eteisen matolle, jäivät makaamaan siihen kuin kuolleet perhoset. Jääkaappi oli tyhjä, tili oli tyhjä.

Olisi mentävä Kelaan, sosiaalitoimistoon, olisi mentävä terveyskeskukseen, mielenterveystoimistoon, työvoimatoimistoon… olisi mentävä kaverin luokse vippaamaan rahaa bussilippuun.

Olit nyt hämmentynyt ja peloissasi. Olit yksin. Puhelin lakkasi soimasta, ovikelloa ei soittanut kukaan, mutta kuolleet perhoset olivat jo täyttäneet koko eteisen, pakenit parvekkeelle. Parvekkeella näit, että ulkona satoi, lehdet olivat jo tippuneet puista ja sinä olit yhtä harmaa kuin luonto itse.

rain-2563986_1920

Soitit – sosiaalitoimistoon. Sait ajan. Menit. Häpeä söi sinua, se haukkasi sinusta palasia kuin muinainen dinosaurus. Virkailijalla oli sanomista, nan nap, se sanoi, ja jup jup,  ja että sinullahan pitäisi… ja nyt sitten näin ensikertalaisena saisit kuitenkin hieman apua, no vuokraan, ettei kadulle sentään.

Harmaus kietoi sinut sateeseen ja kylmään, häpeä odotti sinua sossun nurkalla,  ne kaikki lennokkaat ajatukset laahasivat perässäsi sankoin joukoin monkumassa, miksi, miksi, miksi?

Häpeä veti sinua alaspäin, jos nyt edes vuokraan, jotta ei nyt kadulle sentään. Olit jo kadulla.

Olit poissa itsestäsi, olit poissa rutiineistasi, olit poissa työpaikaltasi, olit poissa kaikkialta, kaikista listoista, kaikkien muiden ihmisten oikeuksista ja heidän elämästään.

Tikapuut, Kelaan, tee asumistuki-ilmoitus, tee toimeentulotuki-ilmoitus, tee työmarkkinatuki-ilmoitus. Mene työvoimatoimistoon, selvitä, selvitä miksi olet nyt tässä, mistä tämä johtuu, oletko syyllinen, jos olet, häpeä.

Meni puoli vuotta, vaelsit kasvojasi piilotellen, häpeän taakka kasvoi, ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita, ei saippuaa, eipä juuri ruokaakaan.

Diakoni antoi 20 euron ruokalapun kauppaan, et kehdannut käyttää sitä. Menit kasvojasi peitellen Hurstin jonoon. Söit makkaraa, makkaraa, makkaraa, leipää ja taas makkaraa, lihoit. Eikä kukaan tullut.

Viimeisinä päivinä ennen romahtamista availit kuolleita perhosia eteisessä ja itkit. Sitten ne tulivat kun kiljuit apua alastomana parvekkeella. (AK)


HeTyn blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.

Maailma kääriytyy pimeyteen

relaxing-1979674_1920 Lokakuu alkoi, se sai minut miettimään tulevaa pimeää aikaa. Ajatus tulevasta sekä kiehtoo että kauhistuttaa. On mukava unelmoida koti-illoista lämpimään peittoon kääriytyneenä, sohvan nurkassa, sylissä keskeneräinen kirja. Tai ehkä televisiosta on alkamassa lempisarja tai leffa, olo on lokoisa. Maailma ympärillä on kääriytynyt pimeyteen kuin minä peittooni. Mikä ihana idylli!

Mutta…

Samaan aikaan aamut ovat pimeitä, illat ovat pimeitä ja yöt ovat todella pimeitä. Välissä olevaa muutaman tunnin hämäryyttä kutsutaan päiväksi. Napapiirin pohjoispuolella päivä katoaa kokonaan. Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella kaamos kestää 52 vuorokautta. Etelässä varsinaista kaamosta ei onneksi ole. Vuoden lyhyin päivä, talvipäivän seisaus, on kuluvana vuonna lauantaina 22. joulukuuta. Silloin päivän pituus on 5 tuntia 49 minuuttia.

Pimeys on näkyvän valon puuttumista

”Tähtitieteellisen pimeyden katsotaan vallitsevan silloin, kun Aurinko on yli 18 astetta horisontin alapuolella. Silloin Auringon valoa ei siroa ilmakehän molekyyleistä juuri lainkaan ja yötaivaan kirkkaus on vain 1/400 000-osa siitä, mitä se on Auringon ollessa juuri horisontissa. Kun Aurinko on 12–18 astetta horisontin alapuolella, vallitsee tähtitieteellinen hämärä, jolloin on käytännössä myös jo täysin pimeää.”

”Suomessa ei tule missään täyttä pimeyttä toukokuun ja heinäkuun välillä. Suomessa kaikkein pimeimmät yöt esiintyvät alkusyksyllä elokuun lopun ja syyskuun aikana. Silloin maa on tumma ja lumeton, ja puiden lehdet vähentävät ulkovalaistuksen leviämistä taivaalle. Päiväntasaajalla pimeys (astronominen hämärä) kestää joka yö vuoden ympäri vähän yli 10 tuntia.”

Näinhän tämä toistuu, vuodesta toiseen. Olemme täällä pohjoisella pallonpuoliskolla tähän sopeutuneet, kuka hyvin, kuka vähän huonommin. Mutta yhtä kaikki, aina se valo voittaa. Peittojen alta sohvan nurkasta, horroksesta, kuoriutuu levännyt ihminen toivottavasti täynnä uutta puhtia ja valoisia ajatuksia. (AKV)

(Lainaukset Wikipediasta)


HeTyn blogissa julkaisemme kirjoituksia, joissa käsitellään työttömän tai työssäkäyvän elämää iloineen ja huolineen. Mukana on esimerkiksi ajankohtaisia, yhteiskunnallisia asioita, mutta myös pienen ihmisen mieltä askarruttavia arjen tapahtumia.

Tavoitteena on tuoda vaihtelua ja valonpilkahduksia lukijoille, tarjota samastumisen kokemuksia sekä herättää keskustelua. Kaikki asiat eivät aina ole pelkästään politiikkaa tai byrokratiaa; joskus kirjoitukset voivat vain antaa muuta ajattelemisen aihetta elämästä ja sen kummallisuuksista. Blogit ovat aina kirjoittajansa näkemyksiä. Kirjoituksia tekevät sekä HeTyn henkilökunta että lukijamme (HeTyllä on oikeus päättää tekstien julkaisemisesta ja editoimisesta). Kunnioitamme kirjoituksissa muita ihmisiä eli emme mene henkilökohtaisuuksiin.